Kolme kuukautta niin tämä vuosi on ohi. Kolme kuukautta niin koulu on ohi. Kolme kuukautta. Sehän ei ole paljon mitään.
Kolmen kuukauden päästä monille kurssikavereilleni on maailma avoinna, kaikki vaihtoehdot edessä. Toisia se ahdistaa. Olisi mukava tietää mitä tekee ja missä. Missä asuu ja mistä saa rahaa, kun ei enää ole Kelan elätettävänä. Toisia se innostaa. Saa mennä ja tehdä mitä haluaa.
Minuakin tuleva innostaa, mutta minä tiedänkin mitä minä teen. Minullekin on maailma auki, joten minä menen kotiin.
Kolmen kuukauden päästä minulla toivottavasti on oma koti. Sellainen, johon voin kutsua kavereita koska haluan. Sellainen johon voin kutsua perheeni ja sukulaiseni juhlimaan valmistumistani. Koti, joka on minun näköiseni, minua ja ystäviäni varten. Koti, joka ei ole liian kaukana, vaan keskellä kaikkea, lähellä kaikkia. Ei enää ikävöintiä ja pikaisia viikonloppu pyrähdyksiä. Ei enää heräämistä kaupungin hälinään. Ei enää liikennevaloja tai ikkunan alta ajavia busseja tai mainosvaloja.
Vain koti ja metsää ja rakkaat ihmiset ja oikeat vuodenajat.
Enää kolme kuukautta.
Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään.
Jes. 55:12
Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään.
Ps 126:6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti