Olin viikonloppuna pitkästä aikaa isän luona viettämässä sunnuntaipäivää. Ruoaksi laitettiin yhdessä lohta ja perunoita ja kokoonnuttiin sitten pöydän ääreen syömään kaikki seitsemän. Kaksivuotias siskoni söi nopeasti ja nousi pöydästä, mutta jäi pyörimään keittiöön toisten eteen, kun he hakivat ruokaa. Isäni oli juuri saanut kalaa lautaselleen ja kääntyi viemään sitä pöytään, kun kala ottikin vauhdit lautaselta ja lensi lattialle. Isän teki kovasti mieli kirota, mutta hän sai hillittyä itsensä. Kaksivuotiaskin huomasi isän harmin ja auttoi toteamalla: "Voi pirskatti."
Saatuaan vihdoin kalat siivotuksi isä tuli takaisin pöytään, mutta siinä vaiheessa lautaselta lensivät haarukka ja veitsi. Nyt alkoi tosiaan olla huumori tiukassa, etenkin kun siskoni osoitti lattialle ja totesi moittivasti isälle: "Isi lattialla on TAAS kalaa."
Kaikki elämässä ei aina mene ihan putkeen ja aina löytyy niitä ärsyttäviä rakkaita lähimmäisiä, jotka muistavat huomauttaa asiasta. Vaikka kuinka yritän elää siististi huomaan aina, että minulla on taas kalaa lattialla. Onneksi meillä on kärsivällinen Isä, joka moittimisen sijaan auttaa siivoamaan elämän sotkut. Vapahtaja, joka antaa anteeksi yhä uudelleen.
Anteeksiantava ja laupias on Herra. Hän on kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri. Ei hän iäti meitä syytä, ei hän ikuisesti pidä vihaa. Ei hän maksanut meille syntiemme mukaan, ei rangaissut niin kuin olisimme ansainneet. Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meidän syntimme.
Ps. 103:8-12
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti