Hiljaisen viikon antia

Yksi tämän työn parhaista puolista on se, että minä saan työkseni istua kirkossa ja kuunnella Sanaa. Etenkin näin hiljaisella viikolla, kun iltakirkkoja on joka ilta ja minulla aina uusi ryhmä rippikoululaisia sinne vietävänä.

Tämän hiljaisen viikon tähän mennessä puhuttelevin saarna liittyi Jeesuksen tuomitsemiseen.
Jeesus oli syytettynä, mutta hän vaikeni. Samalla Jeesus sai kestää vaikenemista ystäviensä ja Taivaallisen Isänsä taholta.

Raamattu ei kerro juurikaan opetuslapsista Jeesuksen vangitsemisen jälkeen. Siellä kerrotaan vain, kuinka Pietari kieltää Mestarinsa, jota on luvannut seurata vaikka kuolemaan saakka. Myös Juudaksen, kavaltajan, epätoivoinen loppu kerrotaan. Vielä ristin juurelta tavataan Jeesuksen rakkain opetuslapsi, jolle Jeesus testamenttaa vieressä seisovan äiti Marian. Mutta entä ne loput yhdeksän? Mitä heille tapahtuu? Missä ovat nuo, jotka kolme vuotta ovat todistaneet aivan läheltä Jeesuksen tunnustekoja ja opetuksia. He ovat piilossa. Vasta kun Jeesuksen ruumista voitelemaan menneet naiset tuovat ilosanoman tyhjältä haudalta, uskaltautuvat nämä uskon sankarit taas esiin.

Ristillä Jeesus saa kokea kaikkein rajuimman vaikenemisen. Jumala vaikenee, eikä vastaa oman poikansa hätään. Jeesus huutaakin: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Monessa elämäntilanteessa olen itsekin huutanut nuo sanat. Missä olit Jumala? Miksi et vastaa minulle?

Joskus Jumala vaikenee. Sitä on vaikea selittää ja kestää. Voisiko kuitenkin olla niin, että Jumala vaikenee, koska me jo tiedämme vastauksen?

Tämä papin esittämä kysymys kolahti minuun. Lujaa. Niin, kuinka monta kertaa olenkaan vaatinut Jumalalta vastausta kysymykseen, jonka ratkaisu on jo aivan silmieni edessä. Ratkaisu ei vain ole minulle mieleen. Minä en siis kysykään Jumalalta vastausta, vaan minä vaadin oman mieleni mukaista ratkaisua. En minä todella kysy Jumalan tahtoa asiassa, vaan kysyn niin kauan, että Jumala vastaa minun tahtoni mukaan. Haluan myös sulkea korvani Jumalan puheelta, koska en halua kuulla tuota vastausta. Lapsen tavoin laitan kädet korvilleni ja hölötän omiani, jotta en kuulisi, mitä Isäni tahtoo sanoa. Ja sitten väitän, ettei Jumala ole vastannut minulle ollenkaan.

Mutta viisaana vanhempana Jumala vaikenee. Hiljaisuus puhuu joskus paljon enemmän kuin tuhat sanaa. Jumalan vaikeneminen sanoo minulle: Sinä tiedät kyllä rakkaani miksi ja miten sinun tulisi toimia. Tee siis niin, äläkä enää kysele. Minä olen kyllä kanssasi.

Vapahtajani, auta minua olemaan enemmän sellainen kuin sinä. Auta turvautumaan vaikenevaan Jumalaan.
Aamen.

(Kursivoitu teksti lainausta pastori Esa Jurvan hiljaisen viikon tiistain puheesta)

Autuas, ken uskossaan / turvaa yksin Jumalaan, / etsii Herran tahtoa, / luottaa hänen armoonsa.
Virsi 333: 4