Villasukkateologiaa

Minulle on iskenyt kevät kiire. Se on karsinut elämästäni muunmuassa blogin kirjoittamista ja käsitöiden tekemistä.  Eräänä iltana kuitenkin turhauduin kiireen tunteeseen ja vaikka nukkumaan olisi jo pitänyt mennä, niin istuin päättäväisesti sängylleni ja kaivoin esiin sukkapuikot ja lankakerän.

Sain äidiltä joululahjaksi yllätyskerän. Yllätyskerä on kirjaimellisesti yllätystä, sillä se on keritty erilaisista langoista eikä kerästä näe kuin pari kolme lankaa kerrallaan. Yllätyskerän kutominen herätti paljon ajatuksia uskonelämästä ja niiden yhteydestä.

Ensimmäinen yhtäläisyys löytyy juuri tuosta yllätyksestä. Elämästä ei voi nähdä kovin paljon etukäteen. Jotain voi aavistella, niin kuin kerässä lankojen väristä, mutta vastaan voi tulla suuriakin yllätyksiä. Päältäpäin minun keräni näytti koostuvan sinisen ja vihreän eri sävyistä, mutta syvemmälle kerään mentäessä vastaan tuli myös punasävyinen lanka.

Välillä kerässä tuli vastaan pitkä pätkä yksiväristä lankaa. Se kuvasi hyvin arkea. Se saattaa tuntua pitkältä ja tavallisesta ja jopa tylsältä. Mutta ennen kuin huomaakaan saattaa kaikki kääntyä päälaelleen. Värien vaihtuessa välillä jännittikin, että mitä seuraavaksi on tulossa. Luotin kuitenkin siihen, että äiti on kyllä tiennyt, mitä on tehnyt lankoja keriessään. Samalla tavalla saan elämässäni luottaa Jumalaan. Jumala on minun lankakeräni kerinyt ja tietää kyllä, mitä siellä on vastassa missäkin vaiheessa.

Muutoksista, yllättävistäkin sellaisista, huolimatta sukkaohjeeseen kuului, että yhdellä värillä aloitetaan, tehdään kantapää ja vielä lopuksi sukan kärki. Samalla värillä siis aloitetaan, siihen palataan mutkakohdissa ja siihen kaikki myös päättyy. Eikös olekin hyvä vertauskuva Jumalasta meidän elämässä? Toki Jumalan värin voisi myös liittää moneen muuhun kohtaan elämää, mutta nämä ovat ehkä ne, joissa Jumala koskettaa kaikkia. Syntymässä, elämän kärsimyksissä (jota kantapään neulominen monelle usein hyvin kuvaa) ja lopulta kuolemassa. Lohdullista on muutosten ja vaihtuvien tilanteiden keskellä, että on jotain pysyvää, johon aina palata.

Viimeinen oivallus syntyi sukan paria tehdessä. Pari tehdään samasta kerästä, mutta se ei todellakaan näytä ollenkaan samalta. Meidän ei tarvitse olla symmetrisiä ja samanlaisia ollaksemme pari. Silti voimme olla samasta kerästä kudottu. Kuulumme samaan suunnitelmaan. Ja meitä yhdistää se sama Jumalan väri alussa, keskellä ja lopussa.