Olen aina ollut huono ottamaan vastaan lahjoja. Koitan aina varmistaa, että osoitan varmasti tarpeeksi innostusta lahjaa kohtaan, jolloin yleensä kiittelen niin innostuneesti, ettei kukaan enää usko kiitollisuuttani aidoksi. Pelkkä kiitos ei koskaan tunnu riittävän. Vähintäänkin minun täytyy painaa mieleeni, minkälaisen lahjan olen keltäkin saanut, jotta voin hankkia sitten vastaavanlaisen lahjan antajalle.
Olen myös huono keksimään lahjoja. Ihailen joidenkin ihmisten taitoa löytää lahja, jota saaja tarvitsee ja josta tämä todella ilahtuu. Voi sitä nolouden määrää, kun joudun sitten antamaan väkisin keksimäni lahjan tietäen, ettei lahjalla ole mitään todellista käyttöarvoa tai ettei se edes ole erityisen hauska. Päädyn siis hokemaan mielessäni vanhaa sanontaa "ajatus on tärkein."
Parhaat lahjat olen saanut Jumalalta, enkä niistäkään osaa tarpeeksi kiittää. Usko, perhe, koti, ruoka, vaatteet, terveys... lista on loputon, mutta minulle ne ovat itsestäänselvyyksiä. Onneksi joskus Jumala antaa jotain niin hyvää, että jopa minä ymmärrän olla kiitollinen ja kiittää Jumalaa päivittäin siitä lahjasta, jonka olen saanut. Lahjasta, joka on liian hyvää ollakseen totta. Lahjasta, jota minä en ole millään tavalla ansainnut. Pimenevien syysiltojen iloksi.
Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.
Jaak. 1:17
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti