Eräissä seuroissa tässä päivänä eräänä päätti seurojen vetäjä, että vedetäämpä semmoiset improvisaatiojamit. -Heittäkää joku kiva sointu mistä lähtee ja sitten joku asia josta vois kiittää Jumalaa. -G. -Aurinko, suklaa. Okei!
Siitä sitten sointukierto G-C-Em-D ja siihen päälle pojat laulaa: Aurinkoo, aurinkoo. Sit tytöt: Kiitän sinua Jumala, sinä rakastat minua. Sit vielä viis vapaaehtoista tyttöä: Halleeluujaa, halleeluujaa...Ja kaikki yhtäaikaa. Sitten pojat vaihtaa auringon tilalle suklaan. Suklaaa, suklaaa..
Siinä laulaessani uudestaan ja uudestaan Kiitän sinua Jumala, sinä rakastat minua lauloin yhtäkkiä vahingossa Kiitän sinua Jumala, minä rakastan sinua. No eipä siinä suurta vahinkoa tapahtunut, mutta itseä rupesi ensin naurattamaan ja sitten mietityttämään. Oikeinhan minä lauloin.
Kukaan meistä ei kykene rakastamaan toista ihmistä yhtä epäitsekkäästi kuin Jumala meitä rakastaa. Puhumattakaan että kykenisimme mitenkään vastaamaan Jumalan rakkauteen tai olemaan tuossa rakkaudessa yhtä uskollisia, kuin Jumala on rakkaudessaa meihin. Miten käsittämättömän suuri oli se rakkaus, joka Jumalalla oli meitä kohtaan, kun hän lähetti poikansa tänne maan päälle kuolemaan, ettei meidän tarvitsisi koskaan joutua kokonaan eroon hänestä, ettei Hänen tarvitsisi koskaan luopua meistä.
"Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi."
1. Joh. 4:10
Kuitenkin kun tarpeeksi sitä meille toistetaan ja sanotaan, niin lopulta voi käydä kuten minulle laulaessani, että kiitos Jumalan rakkaudesta minua kohtaan vaihtuikin kiitokseksi siitä, että myös minä rakastan häntä. Kiitokseksi siitä, että Jeesuksen sovitustyön takia minun ei koskaan tarvitse joutua eroon Isästä.
On hyvin helppo rakastaa ihmistä, joka ensin osoittaa rakkauttaan minulle. Siinä on turvallista osoittaa tunteensa, kun toinen on ensin ottanut riskin kertomalla tunteistaan minulle. Sama pätee suhteessa Jumalaan. Hän on osoittanut minulle tunteensa ja osoittaa ne yhä uudelleen ja uudelleen. Ja mikä parasta: vaikka en joka päivä jaksaisi olla kiitollinen, rakastaa Jumalaa ja olla hyvä ihminen, Hän ei silti mene pois eikä ota sanojaan tai tunteitaan takaisin. Tämä rakkauden turviin saa sitten aina uudelleen palata lataamaan akkuja ja hoidattamaan niitä haavoja ja kolhuja, joita matkalla on tullut. Erityisesti myös niitä haavoja, jotka tulivat sitä rakkautta etsiessä.
"Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä."
1. Joh. 4:19
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti