Minulle joulu alkaa syyskuussa, kun tulee ne ensimmäiset kuuraiset aamut. Kun illat hämärtyy ja kynttilöitä sytytellään. Odotan kuin kuuta nousevaa ensilunta, jonka mukana tulee hiljaisuus. Hiljaisuus ja kynttilät kuuluvat jouluun.
Viime vuonna joulu ei oikein tuntunut joululta. Olimme mieheni kotona aaton ja joulupäivän aamun. Se oli erilaista. Liian paljon touhua vielä aattoaamuna, liian vähän ihmisiä television ääressä katsomassa Lumiukkoa. Joulurauhan julistukseen tuli sitten telkkarin ääreen muitakin. Kävely jouluaamun kirkkoon oli kuitenkin hyvin tunnelmallinen. Kaunista, pakkasta ja tähtiä. Ja kirkossa oli lämmin, tuttuja ja hyvä olla.
Tänä vuonna on meidän ensimmäinen joulu omassa kodissamme. Vielä emme tiedä, miten paljon siellä saamme yhteistä joulua viettää, kun miehen töistä ei vielä ole tietoa. Mutta meillä on silti oma koti. Ja nyt on aika viettää joulua täällä. Varmasti käymme joulunaikaan kummankin porukoilla, mutta se oikea joulu voidaan rakentaa tänne, omaan kotiin. Yhtenä päivänä etsiskelin jo sopivaa kuusta omalta pihaltamme. Vielä ei löytynyt, kun entinen omistaja on aika tehokkaasti myynyt kuusia takapihalta. Mutta kyllä se kuusi jostain löytyy. Tänäkin vuonna voimme kävellä joulukirkkoon, kotikirkkoomme, vihkikirkkoomme. Paitsi jos mies onkin töissä. Mutta sitä en murehdi vielä.
Tänä aamuna oli ensimmäinen kuura. Tänään alkoi minulle joulu. Minä rakastan joulua! Minua ei häiritse syyskuussa halpahallin hyllyille ilmestyneet jouluvalot ja -koristeet. Minä haaveilen tontuista ja lyhdyistä. Minä suunnittelen joululahjoja. Minun lempivuodenaikani on joulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti