Ai kuin en?

Joskus mietin, että sitten on aikuinen, kun täyttää 18.
Täytin 18, perhe oli rikki ja maailma mullin mallin.
En tullut aikuiseksi.

Sitten mietin, että olen aikuinen, kun valmistun ammattiin.
Valmistuin, sain töitä. Töissäni leikin, laulan ja pukeudun hassuihin vaatteisiin ja ainakin yritän puhua nuorten kieltä.
En tullut aikuiseksi.

Ajattelin, että aikuinen on sitten, kun menee naimisiin.
Menin. Kiukuttelen tyhmistä asioista kuin lapsi. Suutun, kun en saa mitä haluan. Nolottaa pyytää anteeksi.
En tullut aikuiseksi.

Ajattelin, että aikuisella on aviopuolison lisäksi talo ja talolaina, auto ja autolaina ja vakuutuksia kaikelle ja laskuja joka päivä postilaatikossa.
Minulla on kaikkea tätä.

Kai minä nyt sitten hyväksyn sen tosiasian, että aikuisuus on saavuttanut minut.
Joskus jo tuntuukin ihan aikuiselta.
Ainakin silloin, kun rippikoululaiset kysyvät kirkossa: Täti, mitä me tehtiin väärin?
Tai silloin kun yksi nuori toteaa minulle pahoitelleen, mutta myös hiukkanen kunnioitusta äänessään: Kyllä sä Saara nyt oot aikuinen.
Tai silloin, kun soitan ambulanssia kätensä satuttaneelle nuorelle riparilla.

Edelleen minä kuitenkin leikin töissä, suutun kun sataa vettä eikä päästä huvipuistoon, syön jäätelöä aamupalaksi, koska voin, katson netflixiä koko päivän aurinkoisena päivänä, koska voin, en katso k18-elokuvia, koska en voi.

Edelleen minä unelmoin, edelleen minä haaveilen, että sitten isona minä teen sitä ja tätä.
Edelleen minä kyselen ja ihmettelen.

Vastustan tylsää ja totista aikuisuutta.

Et sitten mennyt oikeisiin töihin
Et stoppia saanut valvottuihin öihin

Ai kuin en?

Et sitten oppinut haalimaan rahaa
Et sitten oppinut sietämään pahaa

Ai kuin en?
Ai kuin en?

Et sitten luopunut unelmista
Etkä lopettanut pohtimista

Ai kuin en?

- Tera

No en nii!