Toinen

Sanalla toinen on kaksi merkitystä, joille englannin kielessä on katsottu hyväksi antaa eri nimitykset: another (muu, toinen) ja second (kakkonen, toinen, jälkimmäinen). Minulle sana toinen merkitsee yhtä suurinta pelkoani tässä avioliiton vaiheessa. Ei niin, että pelkäisin miehelläni olevan suhden jonkun toisen kanssa, ei sentään!

Minä pelkään, että minä jään toiseksi, kakkoseksi. Heti alkuun selvyyden vuoksi täytyy sanoa, että mieheni ei missään vaiheessa ole antanut pienintäkään aihetta tähän pelkoon. Päinvastoin hän on alusta asti tehnyt selväksi, että minä olen tärkeysjärjestyksessä ykkönen. Mutta minä pelkään silti.

Tämä on semmoista järjetöntä pelkoa, joka herättää valtavan voimakkaan tunteen. Tämä pelko ei kohdistu johonkin tiettyyn henkilöön tai asiaan tai harrastukseen vaan kaikkeen. Kaikkeen, mikä vie mieheni huomiota, ajatuksia ja aikaa. Minä pelkään jääväni toiseksi, pelkään että joudun kilpailutilanteeseen ja häviän. Eikä voittajalla ole niin väliä pelkoni kannalta.

Mitä tämä pelkoni sitten aiheuttaa? Se aiheuttaa sen, että minun on erittäin vaikea olla erossa miehestäni yhtään pidempää aikaa. Jo yksi viikonloppu, jonka mieheni on kotiseudullaan kavereita tapaamassa ottaa minulle todella koville. Tämä on aiheuttanut sen, että mieheni ei mielellään järjestä menoja niin usein, mikä on minusta kamalaa. En minä halua olla tällainen vaimo. En halua sairaalloisesti takertua mieheeni, niin että hän kokee olevansa kahleissa. (Eikä tilanne onneksi vielä niin paha olekaan.) Mutta voinko minä muuttua tässä asiassa?

Ensimmäinen tehtävä tämmöisen pelon voittamisessa on varmasti selvittää, mistä se johtuu. Niin kuin jo sanoin, niin mieheni ei ole tätä pelkoa aiheuttanut. Mutta minä keksin, kuka on: isä. Kun isä jätti äidin (ja samalla tavallaan myös meidät lapset) en kokenut tulleeni varsinaisesti hylätyksi. Isä halusi edelleen pitää yhteyttä ja äidin kanssa on aina ollut hyvät ja läheiset välit. En jäänyt yksin. Mutta minä ja me kaikki jäimme toiseksi. Isä valitsi toisen. Ja myöhemmin isä sai toisen tyttären ja vielä kolmannen. Erosta lähtien on koko ajan tullut lisää asioita ja ihmisiä, joille koen jääväni toiseksi isän tärkeysjärjestyksessä. Jos on näin perustavanlaatuisessa suhteessa kuin isä-tytär-suhde kokenut jäävänsä toiseksi, niin voiko siitä koskaan kokonaan toipua? Kuinka se voisikaan olla vaikuttamatta minuun, vaikka vuosia onkin jo kulunut ja välit isään korjaantunut. Ehkä haavat umpeutuvat, mutta arvet eivät häviä.

Minä en riitä, joku toinen on tärkeämpi kuin minä. Siinä kiteytettynä se tunne, jonka isäni lähtö on aiheuttanut. Siinä se tunne, jonka olen kokenut molempien pikkusiskojeni syntymisestä kuullessani. Jos sinä lukijani olet harkitsemassa eroa ja sinulla on lapsia, niin mieti vielä. Tämäkö on se tunne ja ajatus, jonka haluat lapsellesi aiheuttaa. 

Pelkoni voittaakseni minä voin tunnistaa edelleen tunteeni ja sen mistä ne kumpuavat. Minä voin harjoitella miehestäni erossa olemista. Ja minä voin turvautua siihen Isään, jolle kukaan tai mikään ei ole tärkeämpää kuin minä, ei edes oma poikansa.

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Joh. 3:16