Like father like son

Olen kirjoittanut useamman tekstin isästä. Tähän asti omasta näkökulmastani, mutta nyt jonkun toisen. Pikkuveljeni näkökulmasta.

Kun isä lähti, minä olin teini, äidin uskottu ja tuki. Isän lähdossä oli paljon, mitä minä tiesin ja ymmärsin. Minulla oli myös hyvät välit Taivaalliseen Isään ja keinoja käsitellä vanhempien eroa. Minä yritin suojella veljiäni. Että he eivät tietäisi, eivätkä näkisi kaikkea sitä, mitä minä jouduin näkemään.

Kun isä lähti, veljeni oli 11. Vasta lapsi. Nyt hän on täysi-ikäinen, lain silmissä aikuinen. Näen veljessäni samaa isänkaipuuta, kuin itsessäni. Kaipuuta olla turvassa, ymmärretty, kuunneltu, edes jollain tavalla merkittävä ja rakas. Näen hänessä myös paljon vihaa ja katkeruutta. Näen sulkeutuneisuuden ja kovuuden, joka peittää alleen tuon kaipauksen.

Näen myös isäni, joka rakensi nopeasti uuden perheen. Näen joskus hänen väsymyksensä arjen keskellä, näen kaipauksen meitä "isoja lapsia" kohtaan. Mutta minä näen myös halun unohtaa entinen elämä ja tiedän veljeni näkevän tämän myös. Joskus se on ainut, mitä veljeni näkee. Isä haluaa unohtaa minut.

Veljestänikin on tullut aikuinen, eri ihminen kuin se pieni poika, joka meni vaiti, kun isä kertoi lähtevänsä. Ei edes itkenyt. Näen kummassakin sen halun löytää uudestaan se yhteys, joka silloin katkesi. Ja näen sen seinän, joka vuosien varrella on välille kasvanut. Ei puhuta enää samaa kieltä. Kumpikin yrittää tavallaan lähentyä toista, eikä kumpikaan näe toisen yrityksiä.

http://www.youtube.com/watch?v=b_X3j7JmAOA

Tyttö syntyy näkemään kasvot joilla hymyillään

kädet jotka laskee lepoon kehtoon lämpimään.

Hän oppii luottamaan, hyvään tahtoon nojaamaan,

sinisilmin katsomaan.

Poika syntyy maailmaan, jossa joutuu kohtaamaan 

suut joilla huudetaan, kädet joilla rikotaan.

Hän tottuu pettymään lupaukseen mitättömään,

joka kaikuu tyhjyyttään.

Yritä ymmärtää. 

Katso silmillä toisen, rakkaus oikaista voi sen,

minkä viha vääristää.

Yritä ymmärtää.

Vielä murtaa me voimme muurit joiden annoimme

meidän välimme jäädyttää.

Se poika tottuu aikanaan vihalla vihaan vastaamaan

kyynisyyden verhon takaa maailmaa mittaamaan.

Eikä tyttö tietenkään voi tulla tietämään,

mitä kuori kätkeekään.

Ajan myötä paineissa maan timantteja muovataan.

Teräviksi, kestäviksi näkemykset hiotaan.

Lopputulemaksi jää monta sodankävijää, joista jokainen häviää.

Me olemme tottuneet katsomaan näillä tutuilla silmillä

ja taipuneet ostamaan niiden jokaisen havainnon.

Oomme oppineet uskomaan sen, mitä näämme filmillä.

Siis miksi ihmetellä, jos toisella ihmisellä samalainen taipumus on?

-Ossi Mäki-Reini

Rukoilisitko veljeni ja isäni puolesta?