Katsottiin eilen porukalla Pirates of the Caribbean Vierailla vesillä. (Huom. Tässä tekstissä spoilaus-vaara!) Minulla oli omat ennakkoluuloni elokuvasta, vaikka kaverini olikin sanonut, että se on yllättävän hyvä neljänneksi jatko-osaksi.
Se mikä minut yllätti niin positiivisesti oli se, miten paljon kristillistä tematiikkaa elokuvasta löytyi. Siinähän etsitään nuoruuden lähdettä, lähdettä, joka antaa ikuisen elämän. Ikuisen elämän saaminen vaatii kuitenkin rituaalin, jossa kaksi henkilöä juovat lähteen vettä kahdesta pikarista, joista toisessa on merenneidon kyynel. Se, jonka pikarissa kyynel on saa toisen kaikki elinvuodet. Ikuinen elämä vaatii siis toisen ihmisen uhraamista. Kuulostaako tutulta? Eikös meidän ikuinen elämämme vaatinut myös uhrin, Jumalan ainoan pojan?
Kun merirosvot lopulta löytävät lähteen ja taistelevat siitä, ryntäävät paikalla pelottomat espanjalaiset, joiden kapteeni ilmoittaa, että täältä ihmiset etsivät jotain, mitä vain usko voi antaa. Yksin Jumala voi antaa ikuisen elämän, ei tämä pakanallinen vesi. Tässä elokuvassahan julistetaan evankeliumia!
Miettikääpä nyt ihan oikeasti. Meille on luvattu ikuinen elämä, mutta ei täällä maailmassa, missä on niin paljon selittämätöntä pahaa, vaan paikassa, jossa Jumala pyyhkii meidän silmistämme kaikki kyyneleet. Ja tämä elämä me saadaan aivan ILMAISEKSI, ilman minkäänlaisia omia ansioita. Yksistään sen takia, että Jumala rakasti meitä niin paljon, että antoi ainoan poikansa kuolemaan, ettei yksikään joutuisi kadotukseen. Riittää, että uskoo tähän. Mitään muuta ei vaadita ja me saamme ikuisen elämän.
Silti on ihmisiä, jotka kääntävät tälle selkänsä. Miksi? Sitä minä en vieläkään ymmärrä. Ikuinen elämä tarjolla hei, eikö kelpaa?
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Joh. 3:16
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti