Eilen tuoksui samalta kuin silloin lapsena, kun lähdettiin kouluun pitkän kesäloman jälkeen. Syksylle. Jos on kevät-ihminen niin kuin minä niin syksy on ikään kuin luontainen vihollinen. Syksy on pimeä, pitkä ja uuvuttava. Haikea ja surullinen.
Jep, syksy on tulossa. Tiedän sen, koska sormeni syyhyävät päästä puikkojen ja lankojen kimppuun. Selaan Novitan uutta lehteä ja suunnittelen pipoja, lapasia ja sukkia, joita aion neuloa syksyn aikana. Tiedän syksyn tulon myös siitä ahdistavasta tunteesta, kun kaikki muuttuu taas. Tahtoisin jäädä tähän kesään, tähän hetkeen. Syksy muuttaa liikaa. Toivon, ettei kaikkea.
Ennen syksyä valaisi joulun odotus, mutta tänä vuonna en odota joulua. Tänä vuonna en aloita kuuntelemaan joululauluja elokuussa, tänä vuonna en raahaa joulukuusta corsan takapenkillä keski-Suomesta Espooseen. Tänä vuonna joulu ei ole sama, ei ilman mummua.
Mutta kyllä siitä syksystä taas selvitään. Painun lankakauppaan keräämään itselleni kasan värikkäitä lankoja, ostan lankojen väreihin sopivia kynttilöitä, istun kynttilänvalossa, neulon ja muistelen tätä kesää. Näitä hyviä hetkiä. Kerään elämästä kaikki mahdolliset valopilkut ja teen niistä oman auringon. Ei se 300 kilometriä niin pitkä matka ole.
Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."
Joh. 8:12
Juuri tässä joku aamu mietin tuota syksyn tuoksua. Että se on tullut taas. Ja minulle se edustaa paljoa hyvää, vaikka lupaus syksystä ei tänä vuonna olekaan lupaus ilosta. :)
VastaaPoistaHyvä kirjoitus myös tuossa tuoreempana pessimismistä. Kyllä mekin petymme. Kyllä, jopa enemmän kuin optimistit. Ehkä silti vielä uskallan elää, ehkä silti vielä jossain on se toivo, että minullekin riittää aamulla nouseva aurinko.
Voimia tähän syksyyn ja lämpöisiä lankoja!
-Heidi